Valikko Sulje

KUKA HÄN ON?

Janne Ryönänkoski on yksityisyrittäjä Kempeleestä. Nykyään hän asuu Lohjalla perheensä kanssa. Vapaa-aika kuluu harrastusten parissa – jalkapallo on perheen isän ja lasten yhteinen harrastus. Hän on myös toiminut salibandyvalmentajana viimeiset 15 vuotta.

Jannen työhistoria on moninainen. Työura alkoi Rauman telakalla alumiinilaivojen hitsaajana jatkuen merivartiostoon sekä sataman tutkintatöihin. Viimeiset viisi vuotta hän on työskennellyt Helsingin meripelastuskeskuksessa meripelastusjohtajana. Janne on ehtinyt työskentelemään työuransa aikana myös Tyrnävän marjatilan myyntipäällikkönä, josta ajatus Ergotrolliin sai alkunsa.

 

”Näin kuinka haastavissa olosuhteissa työntekijät joutuvat tekemään töitä ja mietin, että eikö tuohon ole ratkaisua. Lopputuloksena oli mansikanpoimintaan kehitetty Berrytroll, joka on Ergrotrollin prototyyppi.”

MISTÄ KAIKKI LÄHTI?

Ergotroll kehitettiin vuonna 2016 elokuvamaisesti autotallissa erehdys kerrallaan. Apua tarjosi Ryönäkosken ystävä, joka on metallialan asiantuntija. Ryönäkosken innovaatio on syntynyt pitkälti kokemusasiantuntijuuden kautta. Terveysalan asiantuntijoilta on haettu neuvoa ja työasennot on kehitetty sen pohjalta.

Ergotroll yrityksenä on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut mainetta ja kunniaa. Vuonna 2019 Ergotroll voitti Tanskassa järjesteyn Pohjoismaisen ergonomiayhdistyksen (NES) kilpailun Kööpenhaminassa. Konferenssin teemana oli Future Work: Digitalisation and Innovation. Samana vuonna Ergotroll osallistui Novago yrityskehitys Oy: n järjestämään Game of Ideas -ideakilpailuun Raaseporin linnassa. Tapahtumassa Ergotroll saavutti ”Most attractive investmentpalkinnon.